Euro (EUR, €) on valuutta usealle Euroalueen maalle. Siirtyminen euro-valuuttaan on kaikkein suurin rahapolitiittinen muutos Euroopassa sitten Rooman Imperiumin. Euromaat hyötyvät tästä valuutasta monin tavoin mm. vapaana kauppana euromaiden välillä ja se auttaa myös valtapolitiikassa suhteessa muihin maailman maihin ja valuutoihin. Ehdoton hyöty on myös valuutan vakaus (vrt. Suomen markka-ajan rahapolitikka).
Vaikka euro otettiin käyttöön vasta tammikuussa 2001, on sen käyttöönottoa suunniteltu jo vuosikymmeniä ennen tätä. Idea euroopan maiden lähentymisestä juontaa juurensa jo vuoteen 1958, jolloin sovittiin Rooman sopimus. Sopimuksessa päätettiin taloudellisesta yhteistyöstä sopimusmaiden välillä.
Euroopan valuuttajärjestelmä eli EMS otettiin käyttöön vuonna 1979. EMS on kiinteiden mutta muutettavissa olevien valuuttakurssien järjestelmä useiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. EMS varmistaa, että valuuttakurssit ja vaihtokurssit pysyvät EU:n alueella mahdollisimman vakaana. Jos järjestelmässä mukana olevan maan vaihtokurssi heilahtelee liian voimakkaasti, on keskuspankkien tarkoitus puuttua asiaan.
Vuonna 1992 perustettiin the Economic and Monetary Union eli EMU. EMU loi perustan euroopan yhden valuutan politiikalle. Seitsemän vuotta myöhemmin eli tammikuussa 1999 euroon mukaan liittyvät maat loivat vaihtokurssit omien valuutoidensa sekä eurovaluutan välille. Kolmen vuoden ajan euroa käytettiin vain elektronisena rahana ennen kuin euron setelit ja kolikot otettiin käyttöön. Nyt eurovaluuttaan kuuluu jäsenvaltioiden yhteinen vaihtokurssi sekä yhteinen keskuspankki.
Euroopan keskuspankin eli EKP:n tehtävä on varmistaa euron vakaus rahaliitossa. Sen päämaja sijaitsee Frankfurtissa. EKP vastaa euroalueen rahapolitiikasta yhdessä kansallisten keskuspankkien kanssa. EKP on riippumaton hallituksista ja muista viranomaisista. Rahaliiton mailla on kaikilla omat keskuspankkinsa mutta niiden on noudatettava EKP:n suuntaviivoja. Suomesta tähän järjestelmään kuuluu Suomen Pankki.
Nykyään Euro on käytössä seuraavissa EU:n maissa:
Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovenia ja Suomi. Slovakia liittyi euroon 1.1.2009.
Euro ei ole käytössä seuraavissa EU-maissa:
Iso-Britannia, Tanska ja Ruotsi.
Seuraavat maat eivät ole täyttäneet euron kritereeitä: Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Tšekki, Unkari ja Viro.
|